Parasta ennen… rajattomasti

tro_blog_wasser-haltbarkeit_banner

Vesipulloissa on aina parasta ennen -päiväys. Elintarvikelain mukaan päiväyksen on oltava näkyvissä. Veden kohdalla päiväys on vähän paradoksaalista, sillä pullovesi tulee maanalaisesta lähteestä, jossa ei ole epäpuhtauksia. Vesi säilyy perusmuodossaan periaatteessa ikuisesti. Jotta pulloissa ja säiliöissä oleva vesi myös maistuisi raikkaalta, kannattaa sinne lisätä Trotecin SecoSan Stick.

Lue loppuun

Parasta huoltoa parhaalla tekniikalla

tro_blog_klassikwelt_banner

Sekä rakas harrastus että bisnes: se oli mottona Klassikwelt-messuilla Bodenseellä kesäkuussa 2015. Messuilla oli mahdollista nauttia tyylikkäästä harrastuksesta ja suositusta kaupankäynnistä kolmen päivän ajan: vanhoista arvoautoista eli oldtimereistä.

Historiallisia aarteitaan esittelemässä oli niin tuotteiden ja palveluiden tarjoajia kuin myös autokerhoja ja yksityishenkilöitä. Myös Trotec oli paikalla esittelemässä uusia DH-VPR-sarjan ilmankuivaimiaan, joitten avulla oldtimerit on helppo pitää kunnossa!

Lue loppuun

Kuinka ilmastointilaitteita käytetään

tro_blog_umgang-klimageraete_banner

Kun ulkona on kuuma, halutaan sisälle viileyttä. Se onnistuu parhaiten Trotecin siirrettävillä ilmastointilaitteilla! Kerromme tämän päivän blogissamme minne laitteet asetetaan, miten ne toimivat tehokkaimmin, millainen lämpötila kannattaa säätää ja kuinka laitteet puhdistetaan ja huolletaan.

Lue loppuun

Raikas ilma kuntosalilla

tro_blog_entfeuchtung-fitnessstudio_banner

Kuntosalilla asiakkaat arvostavat laadukkaiden laitteiden lisäksi raikkautta. Tätä kuntosaleilla tarjoavat Trotecin kätevät ja tehokkaat TTK-E-S –sarjan ilmankuivaimet. Kuivaimet suojaavat laitteita ja huolehtivat terveellisen raikkaasta huoneilmasta. Parhaat edellytykset urheilulliseen hyvänoloon!

Lue loppuun

Kesäloma on alkanut – aika ihanalle ilmalle

tro_blog_sommeranfang_pac-serie_banner

Suomessa koulujen kesäloma on alkanut. Keski-Euroopassa on koettu jo ensimmäiset hellepäivät. Helle on ihanaa, jos siitä nauttii ulkona varjossa, mieluiten veden äärellä. Kotona ja toimistossa taas kuuma ilma tekee kuitenkin olon tukalaksi.

Tavallinen tuuletin vain liikuttaa kuumaa ilmaa edestakaisin. Tarvitaan siis ilmastointilaite, jonka avulla työskentely sujuu tehokkaasti ja makuuhuone pysyy mukavan viileänä. Trotec kertoo miten ilmastointilaite toimii, mitä menetelmiä on tarjolla ja mitä energialaatta tarkoittaa.

Lue loppuun

Parasta valoa nykypäivän aarteenetsijälle

tro_blog_geocaching-lampe_banner

Ennen puhuttiin suunnistuksesta. Nykyään ei enää juurikaan käytetä vihjelappusia tai kompassia, vaan maastoon lähdetään satelliittipaikantimen, teleskooppipeilin, vara-akun, kynän, ensiapulaukun ja taskulampun kanssa. Tätä uutta trendiä kutsutaan geokätköilyksi, jossa rasioita etsitään haastavista piiloista.

Etkö tiedä mitä geokätköily on? Siiinä tapauksessa on korkea aika ottaa asiasta selvää! Tämä trendi on varsinaista seikkailua! Voit etsiä suurkaupungeissa, niityillä ja metsissä – niin maalla kuin vesilläkin! Mukana kannattaa pitää Trotecin UV-Torchlight 5F – taskulamppua. Sen intensiivinen valo auttaa eteenpäin pimeässä.

Lue loppuun

Oikea ilmasto takaa oikean juhlatunnelman

tro_blog_Klimtisierung_von_Zelten_banner

Joka on viettänyt juhlia teltassa tietää, kuinka nopeasti ilma alkaa seistä ja olla liian kostea. Kesällä olo saattaa olla kuumuudessa sietämätön. Ilmastointiin täytyy kiinnittää huomiota, jotta telttoihin ei kerry liikaa lämpöä, muuten vieraat lähtevät ennen aikojaan.

Tällaiseen ilmastointitehtävään soveltuvat erinomaisesti Trotecin PAC-sarjan ilmastointilaitteet, jotka myös poistavat kosteutta eivätkä vain ”virkistä” ilmaa kuten ns. Aircoolerit. Vielä monipuolisempi: PAC 2000 X. Tämä laadukas laite osaa muutakin kuin jäähdyttää ja poistaa kosteutta: napinpainalluksella toiminto voidaan muuttaa jäähdyttämisestä lämmittämiseen. Tällä moniosaajalla telttajuhlat onnistuvat niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin.

Lue loppuun

Ennen ensimmäistä ajelua: Trotecin moottoripyörätarkastuslista!

tro_blog_Reifendruck-Messgerät-BY10_banner

Kevät! Moottoripyöräsesonki alkaa! Ennen kuin hyppäät peltisen ratsusi selkään, kannattaa tarkistaa sen kunto. Tarkistuslistamme ansiosta se käy käden käänteessä. Ajotunne on hyvä, kun tiedät moottoripyöräsi olevan kunnossa.

Lue loppuun

Onko se allergiaa vai flunssaa?

tro_blog_Allergie-AirgoClean-105S_banner

Nuhanenä? Vettä valuvat silmät ja kutina kurkussa? Ilmiselvä flunssa! Vaiko sittenkin allergiaa? Keväthän on siitepölyn kulta-aikaa. On olemassa pieni ero flunssan ja allergian välillä. Siitä kerromme tässä blogissa. Annamme myös kelpo vinkin siitepölyttömään kotiin: ilmanpuhdistin AirgoClean 105 S!

Lue loppuun

Energiaa reissulle

tro_blog_wasser-ausflüge_banner

Ilo leikkipuistossa tai luontoretkellä loppuu lyhyeen, varsinkin lasten kohdalla, mikäli jano vaivaa. Kuiva suu ja kurkku on lapselle erittäin epämieluisa tunne.

Siksi vanhemmat pitävät huolta siitä, että retkellä on aina tarpeeksi juotavaa mukana. Paras janojuoma on tunnetusti vesi. Pullon sisältö pysyy raikkaana, kun lisäät sinne yhden Trotecin SecoSan Stickin.

Lue loppuun