Heinsbergissä kehitetty tekniikka osoittaa, miten yliopistojen ravintolat ja työpaikkaruokalat pystyvät suojautumaan paremmin koronavirukselta: TAC V+ ilmanpuhdistus

Korona-rajoitusten purkaminen on nyt käynnissä! Tähän asti suljettuina olleet työpaikkaruokalat ja yliopistojen ravintolat alkavat avaamaan oviaan lähes kaikissa Saksan osavaltioissa. Mutta miten työntekijöitä ja opiskelijoita voidaan suojata tartunnalta? Tätä kysymystä pohtivat tällä hetkellä tiukkoja hygieniavaatimuksia asettavien osavaltioiden lisäksi myös itse korkeakoulut ja yritykset. Yksikään yritys tai yliopisto ei halua ottaa sitä riskiä, että juuri heidän ravintolastaan tulisi uusi koronakeskus, jota vatvottaisiin lehdistössä.

Lue loppuun

Heinsbergissa toimiva Trotec haluaa auttaa saksalaiset hotellinomistajat ulos kriisistä ja kumota 50–60 % kapasiteettirajat

Ensimmäiset hotellit saivat avata ovensa tällä viikolla! Kaikissa hotelleissa on kuitenkin noudatettava turvaetäisyyksiä ja tiukkoja hygieniamääräyksiä työntekijöiden ja asiakkaiden suojaamiseksi tartunnalta. Ihmiset pelkäävät koronavirusta niin paljon, että monet huoneet sekä seminaari- ja kokoustilat pysyvät tyhjinä myös avaamisen jälkeen. Tilannetta vaikeuttavat myös osavaltiosta toiseen erilaiset määräykset. Hampurissa hotellit saavat vuokrata vain 60 prosenttia huoneistaan. Niedersachsen ”sallii” jopa vain 50 prosenttia. Näitä määräyksiä täydentävät turvaetäisyyksiä koskevat säännöt, maskipakko ja tehostetut desinfiointitoimenpiteet. Näkymät eivät ole ruusuiset muutenkin vaikeuksissa olevalle hotelli- ja ravintola-alalle.

Lue loppuun

Koronavaara: Onko lentäminen turvallisempaa kuin ravintolassa käynti? Mielestämme meillä on ratkaisu tähän kysymykseen: pöytien ei tarvitse jäädä tyhjiksi!

Virologit ja tutkijat ovat yksimielisiä: Huoneilmassa leijailevat aerosolit (pienenpienet sylkipisarat) ovat yksi tärkeimmistä syistä koronaviruksen nopeaan leviämiseen. Vain noin 10 prosenttia koronavirustartunnoista tapahtuu suorassa kosketuksessa tai pinnoilta. Puolet kaikista tartunnoista on seurausta suljettujen tilojen ilmassa leijailevien, näkymättömiä taudinaiheuttajia sisältävien, aerosolien hengittämisestä. Tästä syystä ravintoloita pidetään usein mahdollisina viruspesäkkeinä, koska niissä on paljon ihmisiä ahtautuneena pieneen tilaan. Tartunnalta yritetään suojautua pitämällä jopa 2 metrin turvaetäisyyksiä tai jättämällä pöytiä tyhjiksi.

Lue loppuun

Korona avokonttoreissa: Trotec on kehittänyt TAC V+ -ilmanpuhdistimen, jonka ennennäkemätön puhdasilmamäärä ja virussuodatus suojaavat huoneilmassa leijailevilta taudinaiheuttajia sisältäviltä aerosoleilta

Puhuttaessa ja aivastettaessa huoneilmaan purkautuu tuhansia eri kokoisia sylkipisaroita. Suuria pisaroita, joilta pleksilasien, visiirien ja suu-nenäsuojaimien on tarkoitus suojata ihmisiä korona-aikoina. Mutta myös pienenpieniä mikrohiukkasia, niin kutsuttuja aerosoleja. Aerosoleja tutkitaan nyt intensiivisesti Berliinin teknisessä yliopistossa, jotta koronaviruksen tartuntavaaraa pystyttäisiin arvioimaan paremmin. Myös Trotecin insinöörit tekevät yhteistyötä lääkäreiden ja virologien kanssa teknisten ratkaisujen löytämiseksi, joilla taudinaiheuttajia sisältävät aerosolit voidaan suodattaa huoneilmasta. Heti kun ensimmäiset Heinsbergin tartuntatapaukset tulivat tietoon, aloitettiin erityisellä HEPA-suodatuksella varustetun korkeataajuus-ilmanpuhdistimen suunnittelutyöt, jotta erityisesti avokonttorit, ravintolat ja vastaavat suuret tilat voitaisiin pitää pysyvästi vapaina taudinaiheuttajia sisältävistä aerosoleista. Tällaisiin kohteisiin ei nimittäin ollut vielä käytössä liikkuvaan käyttöön sopivaa ratkaisua, jonka ilmanpuhdistusteho olisi riittävän hyvä kaiken huoneilman puhdistamiseksi viruspitoisista aerosoleista tätä varten kehitetyn suodattimen avulla mahdollisimman lyhyessä ajassa. Vain viiden kuukauden kehitystyön jälkeen markkinoille tuotiin uudenlainen TAC V+ -ilmanpuhdistin, josta on saatavana eri malleja ja joka on jo käytössä lukuisissa kohteissa.

Lue loppuun

Päiväkodit & korona: Trotec kehittää koronasuojauksen päiväkotien työntekijöille ja lapsille

Robert Koch -instituutti vahvistaa uusimmassa tiedotuksessaan koronaviruksen leviämisen huone- ja hengitysilman aerosolien välityksellä[1]. Trotec on kehittänyt uudenlaisen korkeataajuus-ilmanpuhdistimen TAC V + suodattamaan taudinaiheuttajia sisältäviä aerosoleja (pienenpieniä sylkihiukkasia) huoneilmasta tämän tartuntariskin pienentämiseksi päivähoitokeskuksissa. Tutkijat ja virologit ovat sitä mieltä, että aerosolit ovat yksi tärkeimmistä koronavirustartunnan lähteistä. Jos huoneilmaa sen sijaan ”pestään” jatkuvasti ja tehokkaasti, puhumisen ja yskimisen yhteydessä vapautuneista aerosoleista aiheutuva tartuntavaara on huomattavasti pienempi.

Lue loppuun

Aerosolit, todennäköisesti pahin kaikista tartunnanvaaroista: Kokonaisvaltaisen hygieniakonseptin kolme peruskiveä ja tietoa siitä, miten yritykset voivat suojautua koronaepidemian puhkeamisen vaaraa vastaan

Aerosoleja ja pisaroita pidetään pintojen lisäksi yhtenä koronaviruksen pääleviämistavoista, vahvistavat tutkijat ja virologit. Jokainen puhuu desinfioinnista, turvaetäisyyksistä, maskipakosta tai suojaavista pleksilaseista. Mutta toistaiseksi julkisessa keskustelussa ei ole juurikaan puhuttu suojausratkaisuista kaiken pahinta tartuntavaaraa, nimittäin aerosolien välityksellä tapahtuvaa tartuntaa, vastaan. Joka toinen tartunta tapahtuu tällä tavoin. Trotec sulkee nyt tämän aukon turvallisuuskonsepteissa. Innovatiivisella suodatintekniikalla varustettu korkeataajuus-ilmanpuhdistin TAC V+ täydentää hygieniakonsepteja suojauksella ilmassa leviäviä aerosoleja vastaan.

Lue loppuun

Sitä oli ilmassa: Lukuisat uskovaiset saivat koronavirustartunnan jumalanpalveluksessa. Joukkoinfektio edistää ilman puhdistamisen tarvetta julkisissa tiloilla

Uusi tartuntatapaus Frankfurt am Mainissa kertoo, kuin tärkeää ilman puhdistaminen myös kirkoissa ja rukoushuoneissa on. Joukkotartunta puhkesi jumalanpalveluksen jälkeen, vaikka kaikki määräykset täytettiin. Asiantuntijat vaativat siksi yhä useammin: Vain pysyvä virusten puhdistaminen ilmasta suojaa viruksia kantavien aerosolien hengittämiseltä. Ilmassa jopa tuntikausia pysyviä Aerosoleja vapautuu tilaan varsinkin äänekkäästi rukoiltaessa ja laulettaessa. Trotecin uusi suurtaajuusilmanpuhdistin TAC V+ täydentää nähtävästi puutteellisia hygieniakonsepteja suojaamalla tehokkaasti sisäilman mukana kulkeutuvalta tartunta vaaralta. Ilmanpuhdistin suodattaa tartuttavat aerosolit sisäilmasta nopeasti ja tehokkaasti – ennen kuin niitä kulkeutuu hengitysteiden kautta kehoon.

Lue loppuun

Koronavirukset ’leijuvat’ ilmassa: Näin vähennät infektioriskiä kuntosalissasi – ammattilaisten ilmankostutuksella

Ovatko sinunkin kuntosalisi jäsenet seisseet jonossa ovien avauduttua jälleen? Jäsenet arvostavat sinua – ja luottavat hygieniatoimenpiteisiisi. Kuntosalin pitäjänä sinun on otettava huomioon koronaviruksen erityinen vaara, joka on muuttunut uusimpien tutkimusten vakavammaksi: Sinunkin kuntosalissasi piilee tunnetun pisaratartunnan lisäksi erityisen suuri infektioriski – niin kutsuttu ’aerosoli’. Professor Dr. Roland Netzillä Berliinin yliopiston teoreettisen fysiikan laitoksesta on selitys tälle ilmiölle – ja myös ratkaisu …

Lue loppuun

Koronavirukset ”leijuvat” ilmassa: Näin vähennät tartuntariskiä kaupallisessa käytössä olevissa myymälätiloissa ammattimaisen ilmankostutuksen avulla

Vähittäiskaupan tiloissa, kuten esimerkiksi leipomot, optikkoliikkeet tai vaikkapa galleriat – kaikkialla, missä liikkeen pitäjä, työntekijät ja asiakkaat oleskelevat pidempiä aikoja suljetuissa tiloissa, vaanii tunnetun pisaratartunnan lisäksi myös toinen erityisen suuri tartuntariski – nk. aerosoli  Tällä nimellä kutsutaan hienoista, virusta sisältävää pisarasumua, jota muodostuu jo normaalin hengityksen ja puhumisen yhteydessä ja joka leijuu ilmassa erityisen pitkään taudinaiheuttajia sisältävänä pilvenä. Professori Dr. Roland Netzillä Berliinin yliopiston teoreettisen fysiikan laitokselta on selitys tälle ilmiölle – kuten myös ratkaisulle…

Lue loppuun

Koronavirukset ”leijuvat” ilmassa: Näin vähennät tartuntariskiä retkeilymajoissa ammattimaisen ilmankostutuksen avulla

Retkeilymajat avaavat jälleen vaiheittain ovensa! Vaikka pitäisit kuinka hyvää huolta tiukkojen hygieniasääntöjen noudattamisesta retkeilymajan hoitajana, lapset ja nuoret haluavat etenkin retkeilymajoissa nauttia vapaudestaan. Heti, kun pienet ja suuret vieraasi liikkuvat suljetuissa makuuhuoneissaan ja yleisissä oleskelutiloissa, heitä uhkaa tunnetun pisaratartunnan lisäksi myös erityisen suuri tartuntariski – nk. ”aerosoli”. Professori Dr. Roland Netzillä Berliinin yliopiston teoreettisen fysiikan laitokselta on selitys tälle ilmiölle – kuten myös ratkaisulle…

Lue loppuun