Aerosolit, todennäköisesti pahin kaikista tartunnanvaaroista: Kokonaisvaltaisen hygieniakonseptin kolme peruskiveä ja tietoa siitä, miten yritykset voivat suojautua koronaepidemian puhkeamisen vaaraa vastaan

Aerosoleja ja pisaroita pidetään pintojen lisäksi yhtenä koronaviruksen pääleviämistavoista, vahvistavat tutkijat ja virologit. Jokainen puhuu desinfioinnista, turvaetäisyyksistä, maskipakosta tai suojaavista pleksilaseista. Mutta toistaiseksi julkisessa keskustelussa ei ole juurikaan puhuttu suojausratkaisuista kaiken pahinta tartuntavaaraa, nimittäin aerosolien välityksellä tapahtuvaa tartuntaa, vastaan. Joka toinen tartunta tapahtuu tällä tavoin. Trotec sulkee nyt tämän aukon turvallisuuskonsepteissa. Innovatiivisella suodatintekniikalla varustettu korkeataajuus-ilmanpuhdistin TAC V+ täydentää hygieniakonsepteja suojauksella ilmassa leviäviä aerosoleja vastaan.

Nykyisessä kriisitilanteessa yrityksillä, joilla on paljon työntekijöitä, on valtava vastuu. Yhtäältä on tärkeää mahdollistaa työntekijöille taloudellisesti positiiviset näkymät ja työpaikka. Toisaalta maailmanlaajuinen kriisi vaatii myös ”elettyä vastuuntuntoa” koronaepidemian puhkeamisen ja siihen liittyvien seurausten välttämiseksi omassa yrityksessä. Työntekijöiden terveyden suojelulla on tässä yhtä tärkeä rooli kuin yrityksen suojaamisella, jotta sitä ei suljettaisi tartuntasuojalain perusteella.

Puolihuolimattomasti toteutetut hygieniakonseptit eivät tarjoa riittävää suojaa

”Ei riitä, että yrityksessä toteutetaan vain viranomaisten määräämiä tai eri toimialajärjestöjen suosittelemia hygieniatoimenpiteitä”, varoittavat tutkijat erään heinsbergiläisen tutkimuksen puitteissa. Erilaisissa virastoissa ja eri asemissa toimivat päätöksentekijät oppivat aiheesta koko ajan lisää samoin kuin tutkimus ja tiedekin. Lähes päivittäin julkaistaan uutta tietoa tartuntareiteistä ja media raportoi nyt myös yhä enemmän vaarasta saada tartunta huoneilmasta. Viime kuukaudet ovat osoittaneet selkeästi, että liittovaltioiden päätökset ja suositukset eivät usein pysy lähimainkaan uusimpien havaintojen perässä. Maskipakkoon liittyvästä kädenväännöstä alkaen aina viralliseen vahvistukseen siitä, että virus leviää myös aerosoleina huoneilman välityksellä.

Tartuntareittien jakautuminen tekee selväksi, että nyt on korkea aika ryhtyä toimenpiteisiin

Mahdollisten tartuntareittien prosentuaalista jakautumaa tarkasteltaessa käy ilmeiseksi, että pelkästään sosiaalinen etäisyys, käsienpesu ja sylkiroiskeilta suojaavat pleksilasit eivät tarjoa kokonaisvaltaista suojaa koronavirustartunnalta.

Seuraava grafiikka selkeyttää pulmallista nykytilannetta.

Lähes kaikki suositellut toimenpiteet suojaavat kyllä kosketustartunnalta tai taudinaiheuttajia sisältäviltä pisaroilta. Mutta mikään lukemattomista turvallisuus- ja hygieniakonsepteista ei anna käytännön suosituksia siitä, miten ihmisiä voitaisiin suojata hengittämästä virusta sisältäviä aerosoleja suljetuissa tiloissa. Mutta tätäkin tartuntatapaa vastaan on olemassa tehokas suojautumiskeino.

Siirrettävän TAC V+ -ilmanpuhdistimen myötä Trotec tarjoaa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen ratkaisun viruksia sisältävien aerosolien poistamiseksi hengitysilmasta – ennen kuin ihmiset ehtivät hengittää niitä.

Puhuessa vapautuvat aerosolit leviävät huomaamatta tuntikausia huoneessa kiertävän ilman mukana, ja ihmiset hengittävät niitä. Tavoitteena on siis oltava työpaikan alueiden, joilla oleskelee useampia ihmisiä, hengitysilman sekoittumisen estäminen niin pitkälti kuin mahdollista.

Ilmanpuhdistin TAC V+ tarjoaa ratkaisun varsinaiseen tarttumisvaaraan

Paikasta toiseen siirrettävä TAC V+ puhdistaa huoneilman suljetuissa tiloissa yhtä tehokkaasti kuin se muutoin puhdistetaan vain puhdastiloissa ja sairaaloiden leikkaussaleissa, joita koskevat tiukimmat hygieniamääräykset. Tämän mahdollistaa erittäin suuri ilmamäärä, 1 600 m³ tunnissa, sekä uudenlainen H14 HEPA-lämpödekontaminaatio. Näin yritysten suuretkin tilat voidaan pitää pysyvästi lähes viruksettomina ja bakteerittomina. Tämä saattaa kuulostaa teoriassa hyvinkin tekniseltä, mutta on käytännössä erittäin yksinkertaista. Yhteiskäytössä olevien huoneiden ilma imetään laitteeseen lattian läheisyydestä, HEPA-suodatin puhdistaa sen bakteereista ja viruksista, minkä jälkeen se päästetään mikrobittomana puhdasilmana pystysuunnassa takaisin huoneeseen.

Myös pään korkeudella spontaanisti ilmenevät aerosolipilvet laimennetaan suurilla määrillä puhdasta ilmaa siten, että viruskuormitus, ja näin myös tartunnan riski, vähenevät merkittävästi! Ilman asennustoimenpiteitä ja monimutkaisia liitäntöjä. Työnnä pistoke seinään ja hyödy saman tien parhaasta mahdollisesta tartuntasuojauksesta!

Turvaetäisyydet, kasvomaskit sekä tehostetut siivous- ja desinfiointiprosessit – kaikki sinällään järkeviä toimenpiteitä! Mutta ne eivät tarjoa tehokasta suojaa taudinaiheuttajia sisältäviä aerosoleja vastaan, koska ne nousevat usein kuin savu useita metrejä ilmaan ja laskeutuvat vasta useiden tuntien päästä lattiaan laajalla alueella. Myös näennäisesti suojaavien pleksilasien takana. Työntekijöiden vaara saada koronavirustartunta noudatettaessa kaikkia turvallisuus- ja hygieniatoimenpiteitä laskee lähes nollaan käytettäessä virussuodattimella varustettua TAC V+ -ilmanpuhdistinta!

Enempää ei voi tehdä ja vähempää ei tulisi tehdä työntekijöiden suojaamiseksi:

  • Kaikkien ohjeiden ja hygieniamääräysten noudattaminen (turvaetäisyydet, maskipakko, pleksilasit, desinfiointitoimenpiteet jne.)
  • Ilmanpuhdistus ilmateitse tapahtuvan tartuntariskin pienentämiseksi

Tietämisen arvoista H14 HEPA-suspensioainesuodattimesta, jonka läpäisyaste on ≤ 0,005 %

Trotecin kehittämät H14-virussuodattimet vakuuttavat ensiluokkaisella suodatustehollaan ja innovatiivisella suorituskyvyllään. Vain 0,005 % läpäisyasteensa ja 99,995 % erotuskykynsä ansiosta ne tarjoavat 10 kertaa tehokkaamman erotuskyvyn kuin tavanomaiset H13-suodattimet. H14-suurtehosuodattimia käytetään näiden ensiluokkaisten ominaisuuksien vuoksi puhtaan ilman tuottamiseen jopa leikkaussaleissa ja vastaavissa hygieenisesti vaativissa tiloissa.

Kaikki Trotecin tarjoamat H14-suodattimet täyttävät korkeimmat laatuvaatimukset, jotka ovat pakollisia suodatettaessa erityisesti bakteereja ja viruksia:

  • Jokainen H14-suurtehosuodatin tarkastetaan erikseen ja saa oman sarjanumeron.
  • Tarkastuspöytäkirjasta on kaksi kopiota todistuksena jokaisen H14-suodattimen mukana.
  • Alkuperäinen tarkastustodistus voidaan arkistoida ja kopio kiinnittää tarvittaessa ilmanpuhdistimeen.
  • H14-HEPA-suurtehosuodattimet on tarkastettu standardien EN 1822 ja DIN EN 60335-2-69 mukaisesti.

TAC V+, joka on saatavana se osto- että vuokralaitteena, on kehitetty ja testattu heinsbergiläisen tutkimuksen puitteissa. Laite on saatavana Trotec-kaupasta hintaan 3 713,80 €; valittavana on useita eri värejä.

Käyttöön ja laitteiden mitoitukseen liittyviin sekä kaikkiin teknisiin kysymyksiin vastaa Trotecin ilmanpuhdistusasiantuntija Jochem Weingartz:

Trotec GmbH
Jochem Weingartz
Puhelin: +49 2452 962-137
jochem.weingartz@trotec.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*