Heinsbergissä kehitetty tekniikka osoittaa, miten yliopistojen ravintolat ja työpaikkaruokalat pystyvät suojautumaan paremmin koronavirukselta: TAC V+ ilmanpuhdistus

Korona-rajoitusten purkaminen on nyt käynnissä! Tähän asti suljettuina olleet työpaikkaruokalat ja yliopistojen ravintolat alkavat avaamaan oviaan lähes kaikissa Saksan osavaltioissa. Mutta miten työntekijöitä ja opiskelijoita voidaan suojata tartunnalta? Tätä kysymystä pohtivat tällä hetkellä tiukkoja hygieniavaatimuksia asettavien osavaltioiden lisäksi myös itse korkeakoulut ja yritykset. Yksikään yritys tai yliopisto ei halua ottaa sitä riskiä, että juuri heidän ravintolastaan tulisi uusi koronakeskus, jota vatvottaisiin lehdistössä.

Vaikka tartuntaluvut ovatkin laskussa – vaara vaanii ilmassa.

Paikoissa, joissa valmistetaan ja nautitaan päivä toisensa jälkeen tuhansia aterioita, ovat hygienia ja tartuntasuojaus etusijalla. Tämä koskee kaikkea tavaran vastaanottamisesta aina ruokailuvälinelaatikoihin saakka, joita pidetään mahdollisena tartunnan lähteenä. Hygieniavastaavalla on siis kädet täynnä töitä! Mutta huolimatta kaikista varo- ja hygieniatoimenpiteistä, kuten lisääntyneestä desinfioinnista, etäisyyssäännöistä ja aivastuksilta ja yskimiseltä suojaavista pleksilasilaseista, koronaviruksen päätartuntatapaa vastaan​ei ole ollut käytettävissä tehokasta suojaa!

”Olemme aina olleet huoneilman suodatuksen asiantuntijoita ja heinsbergiläisenä yrityksenä aloimme heti ensimmäisten tapausten ilmi tultua etsimään ratkaisua, joka todella auttaa, eikä ei vain tarjoa mahdollista suojaa”, kertoo Trotecin toimitusjohtaja Joachim Ludwig. ”Maskit ja sylkiroiskeilta suojaavat lasit ovat oma lukunsa. Kaikki asiantuntijat ovat kuitenkin nykyään yksimielisiä siitä, että aerosolit, jotka saattavat säilyä jopa useita tunteja ilmassa, muodostavat suurimman tartuntariskin. Tavoitteena on siis oltava niiden suodattaminen pois huoneilmasta. Mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti!”

Tämä onnistuu ihanteellisesti Trotecin vyöhykeilmanpuhdistimella TAC V+.

Puhuessamme, yskiessämme tai aivastaessamme ilmaan purkautuu eräänlaisena ”tihkusateena” (vrt. sanonta ”puhua sylki roiskuen”) suurten näkyvien pisaroiden lisäksi myös paljon suurempia määriä pienen pieniä hiukkasia, niin kutsuttuja aerosoleja. Nämä suspensiohiukkaset ovat kooltaan vain millimetrin tuhannesosia, niitä ei pysty näkemään paljaalla silmällä, ja sairailla ihmisillä niihin on tarttunut bakteereita tai viruksia. Juuri nämä pienenpienet aerosolihiukkaset aiheuttavat erityisen suuren tartuntavaaran, koska ne hengitetään syvälle keuhkoihin, kun taas aivastaessa tai yskiessä syntyvät suuret pisarat laskeutuvat heti maahan.

Suojaamattomasti yskittäessä taudinaiheuttajat leviävät muutamien sekuntien kuluessa useiden metrien päähän ja leijailevat tartuntakykyisinä huoneilmassa jopa useita tunteja.

Hygieniaväliseinät ruokien jakelupisteissä ja pöytien välissä eivät siis yksin tarjoa tehokasta suojaa uloshengitettyjä aerosoleja vastaan, koska ne nousevat toisinaan kuin savu useita metrejä ilmaan ja laskeutuvat vasta useiden tuntien päästä lattiaan laajalla alueella – eli myöskin näennäisesti suojaavien lasilevyjen takana kassoilla, tiskeillä ja pöytien luona. Jos tiloihin on lisäksi asennettuna tuuletuslaitteita, ne levittävät viruksia entistäkin tehokkaammin kaikkialle.

Panosta siis parhaaseen mahdolliseen tartuntasuojaukseen mahdollisimman viruksettoman huone- ja hengitysilman avulla: ilmanpuhdistin TAC V+ mahdollistaa tämän.

TAC V+, joka on saatavana sekä osto- että vuokralaitteena, on kehitetty Saksassa ja on täydellinen ratkaisu viruksettomien vyöhykkeiden luomiseksi:

  • työpaikkaruokaloihin
  • kanttiineihin
  • kouluruokaloihin

TAC V+ -ilmanpuhdistimen avulla ylioppilaskunnat, ruokaloiden ja kanttiinien pitäjät pystyvät noudattamaan ja tehostamaan viranomaisten määräämiä hygieniavaatimuksia tehokkaan tartuntasuojauksen takaamiseksi!

Korkeataajuus-ilmanpuhdistin TAC V+ suodattaa huoneilmasta 99,995 % tauteja aiheuttavista viruksista ja minimoi näin tartuntariskin ruokaloissa.

Vaara saada SARS-CoV-2-viruksen kaltainen tartunta ruokalassa syödessä vähenee merkittävästi käytettäessä virussuodattimella varustettua Trotec-ilmanpuhdistinta TAC V+! Tavaran vastaanotossa, suurkeittiössä, ruoan jakelupisteessä tai vaikkapa pöytien keskellä – taudinaiheuttajia sisältävät aerosolipilvet voidaan suodattaa huoneilmasta muutamassa sekunnissa TAC V+ -ilmanpuhdistimen avulla lähes missä vain. Minne ikinä sijoitatkaan siirrettävän TAC V+ -ilmanpuhdistimen, se muodostaa ympärilleen puhtaita ja viruksista suodatettuja ”Clean-Air-vyöhykkeitä”. Näillä vyöhykkeillä ilma pysyy pitkälti puhtaana ilmassa leviävistä mikrobeista ja viruksista, sillä TAC V+ imee kuormittuneen ilman läheltä lattiaa ja puhdistaa sen erityisen Hepa-virussuodatuksen avulla.

”Plug & Play” -pystytys! Ilman asennustoimenpiteitä ja monimutkaisia liitäntöjä. Työnnä pistoke seinään ja hyödy saman tien parhaasta mahdollisesta tartuntasuojauksesta!

Huoltovapaa ilmanpuhdistus – päivittäistä toimintaa häiritsemättä

Jotta henkilöstö pystyisi keskittymään oleelliseen, TAC V+ on varustettu itsepuhdistustoiminnolla. Suodatin puhdistaa itsensä täysin automaattisesti ja 100-prosenttisesti – esimerkiksi yön aikana, niin että se pystyy suojaamaan päiväsaikaan luotettavasti huoneilman sisältämiltä tauteja aiheuttavilta viruksilta ja mikrobeilta!

TAC V+ on varustettu maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella suodatus- ja dekontaminaatiotekniikan yhdistelmällä ja pystyy näin vähentämään luotettavasti ilmateitse tapahtuvien tartuntojen vaaraa tiloissa, joissa paljon ihmisiä.

Enempää ei voi tehdä ja vähempää ei tulisi tehdä ihmisten suojaamiseksi:

  • Hygieniamääräysten noudattaminen keittiössä ja sisäänkäynnin luona
  • Etäisyyssäännöt ruoan jakelupisteissä
  • Hygieniasuojaseinät suojaksi pisaratartunnalta
  • Ilmanpuhdistus ilmateitse tapahtuvan tartuntariskin pienentämiseksi

Tärkeää tietoa käytetystä suspensioainesuodattimesta (H14 HEPA -virussuodatin), jonka läpäisyaste on ≤ 0,005 %

Trotecin erityisesti TAC V+ – ja TES 200 -ilmanpuhdistimia varten kehitetyt H14-virussuodattimet vakuuttavat ensiluokkaisella suodatustehollaan ja innovatiivisella suorituskyvyllään. Vain 0,005 % läpäisyasteensa ja 99,995 % erotuskykynsä ansiosta ne tarjoavat 10 kertaa tehokkaamman erotuskyvyn kuin tavanomaiset H13-suodattimet.

H14-suurtehosuodattimia käytetään näiden ensiluokkaisten ominaisuuksien vuoksi puhtaan ilman tuottamiseen jopa leikkaussaleissa ja vastaavissa hygieenisesti vaativissa tiloissa. Ne tarjoavat siis parhaat edellytykset ruokaloiden pitämiseksi mikrobittomina ja viruksettomina epidemioiden riehuessa.

Kaikki Trotecin tarjoamat H14-suodattimet täyttävät korkeimmat laatuvaatimukset, jotka ovat pakollisia suodatettaessa erityisesti bakteereja ja viruksia:

  • Jokainen H14-suurtehosuodatin tarkastetaan erikseen ja saa oman sarjanumeron.
  • Tarkastuspöytäkirjasta on kaksi kopiota todistuksena jokaisen H14-suodattimen mukana.
  • Alkuperäinen tarkastustodistus voidaan arkistoida ja kopio kiinnittää tarvittaessa ilmanpuhdistimeen.
  • H14-HEPA-suurtehosuodattimet on tarkastettu standardien EN 1822 ja DIN EN 60335-2-69 mukaisesti.

Trotec on kehittänyt suurtehoilmanpuhdistimet lähes kaikkiin työsuojelun käyttösovelluksiin.

TAC V+ -suurtehoilmanpuhdistimen lisäksi saat Trotecilta myös muita ilmanpuhdistimia, kuten TES 200 tai TAC 6500. Toimitamme tarvittaessa erilliset ilmanpuhdistusratkaisut mutta myös ilmanpuhdistimet, jotka voit integroida olemassa olevaan huoneilmajärjestelmääsi.

Asiantuntijamme selvittävät mielellään kanssasi henkilökohtaisessa tapaamisessa, mikä laite vastaa parhaiten tarpeitasi.

Laitteen ostaminen: Jos sinulla on kysyttävää, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen info@trotec.de tai soita numeroon +49 2452 962-400.

Laitteen vuokraus: Käänny suoraan vuokrauskeskuksemme TKL puoleen osoitteeseen info@tkl-rent.net tai soita numeroon +49 2452 962-160.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*