Tilanne on vähitellen palaamassa normaaliksi virastoissa ja vanhainkodeissa, kirjastoissa ja museoissa. Virus on kuitenkin vielä täällä, ja jos luotat vain turvaväliin ja naamarin käyttöpakkoon, infektioriski voi olla suuri. Kun suljettujen toimistotilojen ilmankosteus on pieni, uloshengityt pienet hiukkaset, niin kutsutut aerosolipartikkelit, voivat tartuttaa, Freie Universität Berlinin fyysikko Roland Netz suosittelee siksi ammattiluokan ilmankostutusta. Silloin pisarat eivät kutistu niin nopeasti ja laskeutuvat raskaampina pisaroina maahan.
Huoli koronatapauksien lukumäärän koko ajan mahdollisesta kasvusta on johtanut monissa kaupungeissa ja piirikunnissa kenttäsairaaloiden perustamiseen. Siten saadaan lisää kapasiteettia Covid-19-potilaiden hoitamiseen. Esimerkkinä ennakoivasti toimittavasta hallinnosta mainittakoon Verdenin piirikunta pohjois-Saksasta. Piirikunnan hallinto pystytti muutaman päivän kuluessa pysäköintipaikalle muuttovalmiin kenttäsairaalan konttikylään.
Varaudu pahimpaan – ja toivo parasta: Lukuisat kaupungit ja piirikunnat ajattelevat koronakriisin aikana. Tuorein esimerkki harkitsevaisesta toiminnasta on pohjoissaksalaisessa Verdenin piirikunnassa. Piirikunnan kriisijohto oli alkanut jos maaliskuun lopulla valmistautumisen sairastuneiden määrän mahdolliseen nousuun yhteistyössä Aller-Weser-Klinik -sairaalan (AWK) kanssa. Piirikunnan hallinto toimi johdonmukaisesti ja pystytti muutaman päivän kuluessa pysäköintipaikalleen muuttovalmiin kenttäsairaalan konttikylään.
Sairaalat pelkäävät koronavirustartunnan saaneiden ryntäystä ensiapuun. Sillä tällöin olisi uhkana virusten leviäminen terveydenhoidon sydämessä – lääkäreiden odotushuoneissa ja hoitotiloissa. Jotta tältä pelottavalta skenaariolta vältyttäisiin alusta alkaen, yhä useammat sairaalat ja terveyskeskukset siirtävät tutkimus- ja hoitotilansa ulkopuolelle telttoihin. Trotecin nopeasti pystytettävät suojateltat ovat ykkösvaihtoehto.
Kun muotoilun ja tekniikan ihailijat soittavat taas pian ovikelloa ja ”haluavat vain poiketa”. Kun sananmukaisesti kuumat lapset kysyvät, saavatko tulla vilvoittelemaan, ja: ”Saadaanko me jätskiä?” Kun isoäiti ja isoisä pitävät kotonaan järjestystä yllä joka päivä ”paitsi keskiviikkoisin” – silloin kotona on: super coolin näköinen 3-in-1 ilmastointilaite PAC 2010 E. Laitteen kolme toimintoa viilennys, tuuletus ja kosteudenpoisto pitävän ilmaston aina miellyttävä. Siitä riippumatta, miten kuumaa ulkona on!
Koronaviruskriisi vaatii paljon kuntien hallinnoilta ja viranomaisilta. Mikäli yhä useampi kriittisen infrastruktuurin (KRITIS) toimintojen henkilökunnan jäsen saa koronavirustartunnan, seuraukset olisivat ennalta arvaamattomat. Kriittisen infrastruktuuriin kuuluvat sairaaloiden ja terveyskeskusten hoitohenkilökunta ja lääkärit, terveysvalvontaviranomaiset, palokunta ja poliisi. Jos näille henkilöille tarvitaan lisää testausasemia, ratkaisun tarjoavat Trotecin nopeasti pystytettävät suojateltat.
Maailmanlaajuisesti lisääntyvä sairaiden koronapotilaiden määrä ja yhtä nopeasti kasvava epäiltyjen tapausten lukumäärä pakottavat sairaalat laajentamaan jatkuvasti epidemiaa varten perustettujen korona-eristysasemiensa kapasiteettia sekä hengityskonekapasiteettiaan. Sairaalat eristävät tästä syystä kokonaisia rakennusten osia koronapotilaiden eristettyä hoitoa varten, sikäli kuin se on tilan ja henkilöstön osalta mahdollista. On kuitenkin ilmiselvää, että vuodepaikkojen määrä ei ennemmin tai myöhemmin riitä, jos tartuntamäärät kasvavat entiseen malliin.
Vihdoinkin hyviä uutisia: luokan H 14 -HEPA-suurtehosuodattimet ovat saapuneet ja viimeinkin toimitettavissa. Näillä suodattimilla varustetuista TAC-sarjan ammattimaisista ilmanpuhdistajista tulee yksi tehokkaimmista aseista SARS-CoV-2-virusta vastaan. Sillä nämä suurtehosuodattimet poistavat 0,1–0,2 µm kokoiset hiukkaset – 0,12 – 0,16 µm kokoisella koronaviruksella ei näin ole mitään mahdollisuuksia! Varsinkin, koska virushan ei lennä sisäilmassa yksinään, vaan selvästi suurempana pisara-aerosolina.
Koronavirusaalto vaatii nopeaa reagointia ja suurta joustavuutta. Esimerkiksi sairaalat ja kunnat luottavat Trotecin nopeasti pystytettäviin telttoihin ja käyttävät niitä siirrettävinä terveydenhoitoasemina. Tällainen nopeasti sairaalan päärakennuksen viereen pystytettävä asema helpottaa sairaalan muuta toimintaa, koska epäillyt tartuntatapaukset ja koronavirustestattavat henkilöt voidaan ottaa niissä erikseen vastaan. Tai kuntahallinto lähettää siirrettäviä asemia pienempiin kyliin tukemaan maaseudun lääketieteellistä infrastruktuuria.
Sairaalat pelkäävät koronavirustartunnan saaneiden ryntäystä hoitopisteisiin. Sillä tällöin olisi uhkana virusten leviäminen terveydenhoidon sydämessä – lääkäreiden odotushuoneissa ja hoitotiloissa. Jotta tältä pelottavalta skenaariolta vältyttäisiin alusta alkaen, yhä useammat sairaalat ja terveyskeskukset siirtävät odotus- ja diagnoositilansa ulkopuolelle nopeasti pystytettäviin ja ammattimaisesti varusteltuihin telttoihin.