Nauti terassista tai parvekkeesta myös viileinä päivinä – infrapunalämmittimillä, jotka ovat Trotec-merkkilaatua

Useimmat meistä ovat varmaan jo tehneet kevätsiivouksen. Myös sinä? Nyt on näet oikea aika panna seuraava kaunistusvaihe käyntiin talossa ja puutarhassa. Uudessa sarjassamme näytämme sinulle, miten ongelmattomasti tämä sujuu Trotecin ammattitasoisilla ’Powertools’-työkaluilla. Lisäksi esittelemme suorituskykyisiä pumppuja, joiden avulla säästät melkoisen määrän rahaa ja työtä puutarhan kastelussa. Esillä ovat myös tarkat mittalaitteet, joilla hallitset allastasi ja grilliruokiasi. Mutta ihan aluksi haluaisimme hämmästyttää lämmitysratkaisuillamme, joiden ansiosta voit nauttia terassistasi tai parvekkeestasi myös viileinä päivinä.

Mitä iloa on hienoksi laitetusta terassista tai kauniiksi sisustetusta parvekkeesta, jos huhtikuun sää tekee kaiken tyhjäksi? Ja jos toukokuun lämpötilatkin vielä pettävät odotukset, jäljelle jää oikeastaan vain kolme kesäkuukautta aikaa nauttia mielin määrin ”ulko-olohuoneesta”. Ja silloinkin kelit ovat toisinaan viileitä. Julista itsesi nyt vapaaksi säidenhaltijan vallasta – kouriintuntuvalla lämmitysratkaisulla, jonka löydät kattavasta infrapunalämmitinvalikoimastamme. Sen avulla tärinän ja palelun aikakausi terassillasi siirtyy lopullisesti historiaan. Löydät meiltä sopivan lämmittimen kaikkiin yksilöllisiin tarpeisiin ja kaikenkokoisille terasseille ja parvekkeille – ja vieläpä lyömättömän edullisesti ja merkkilaadusta tinkimättä.

Infrapunalämmitin – ihanteellinen lämmitysratkaisu terassille ja puutarhaan

Infrapunalämmittimet ovat erityisen energiatehokkaita esimerkiksi lämminilmapuhaltimeen verrattuna, koska ne muuntavat suurimman osan käytettävästä energiasta suoraksi lämmöksi. Intensiivinen lämpö on kohdennettua ja sitä tulee heti – se on puhdasta, hajutonta ja äänetöntä sekä allergiaystävällistä, koska se ei nosta lainkaan pölyä ilmaan. Siksi infrapunalämmittimet sopivat ihanteellisesti käytettäviksi välivuodenaikoina – ja ennen kaikkea standby-lämmitysratkaisuna katetuilla terasseilla. Liikuteltavana ratkaisuna – erityisesti siirrettävinä lämmittiminä tai sikäli kuin laitteet voidaan kiinnittää teleskooppijalustoille – ne lämmittävät puutarhaan vietyinä myös siellä olevia pöytäseurueita – muista jatkojohto!

Trotecin modernit infrapunalämmittimet tuottavat välittömästi päälle kytkemisen jälkeen suoraa infrapunalämpöä samalla luonnollisella periaatteella kuin aurinko. Infrapunasäteilijät eivät – toisin kuin tavalliset lämmittimet – lämmitä tilan ilmaa vaan kiinteitä kappaleita ja esineitä, joihin säteily osuu, esimerkiksi seiniä, lattiaa ja kattoa. Nämä varastoivat lämpöä pidempään kuin ilma ja luovuttavat sitä takaisin tilaan sekundäärisenä säteilynä. Iholla infrapunasäteet saavat välittömästi aikaan miellyttävän lämmöntunteen.

IR-S-sarjan infrapunalämmittimet

Trotecilta löydät tarkalleen yksilöllisiä vaatimuksiasi vastaavan infrapunalämmittimen – esimerkiksi IR-S-sarjan käytännöllisen lämmitinmoniosaajan. Tarpeen mukaan valittavana on erilaisia lämpötehoja, erilaisia roiskevesisuojauksia (IP-kotelointiluokka) sekä laitteita, joita voidaan kiinnittää seinälle, kattoon tai teleskooppijalustaan – nämä ovat ihanteellisia siirrettäviä laitteitta puutarhaan ja ravintolakäyttöön.

IR-S-sarjan infrapunalämmittimet sopivat erinomaisesti terassille, mutta luonnollisesti myös kylpyhuoneeseen, wellness-alueelle, vauvanhoitopöydän luo, työpisteeseen, harrastuskellariin, talvipuutarhaan, auringonvarjojen ja markiisien alle, terassille, ravintolakäyttöön, telttoihin tai halleihin.

IR-sarjan infrapunalämmittimet

IR-sarjan infrapunalämmittimissä käytetään uutta Low Glare -lyhytaaltoteknologiaa. Tämän innovaation ansiosta aiemmin usein häiritsevänä pidetty kirkas punainen valo vähenee reilusti jopa 80 % – vaikka lämpöintensiteetti pysyy sataprosenttisena ja kestoikä on jopa 5000 tuntia. Korkealaatuinen Low Glare -lyhytaaltoinfrapunaputki tuottaa suurimman osan infrapunavalostaan näkymättömän valon alueella. Lisäksi ne niputtaa säteet innovatiivisen pinnoitusmenetelmän ansiosta, jolloin säteilyhävikki pienenee. Reilusti vähentynyt valosäteily vaikuttaa enää vain niukasti valaistussuunnitteluun – infrapunalämpö synnyttää ennemminkin tunteen miellyttävästä kynttilänvaloilmapiiristä.

Aivan sama, missä IR-sarjan lämmittimiä käytetään – ne ovat aina tiiviitä. Tämän takaa kotelointiluokkaa IP65 vastaava tukeva rakenne: kotelon sisään ei pääse vesi, kosteus eikä pöly. Lämmittimet kestävät myös mistä tahansa suunnasta tulevan vesisuihkun vahingoittumattomina. IR 2010 ja IR 2050 sopivat ihanteellisesti kattamattomille parvekkeille ja terasseille, koska satunnainen sadekuuro ei mahda niille mitään. Lisäksi niitä voidaan käyttää ihanteellisesti kaikkialla siellä, missä tarvitaan kohdennettua lämpöä: kylpyhuoneessa, wellness-alueella, vauvanhoitopöydän luona, työpisteessä, harrastuskellarissa, talvipuutarhassa, auringonvarojen tai markiisien alla, katetulla terassilla, ravintola-alueella, teltoissa ja halleissa.

IRS-E-sarjan siirrettävät infrapunalämmittimet

IRS-E-sarjan siirrettävät IR-lämmittimet tarjoavat lisäannoksen liikuteltavuutta ja siten joustavasti käyttömahdollisuuksia. Nämä erittäin liikuteltavat lämmittimet hoitavat kiinteän verkkopistokkeensa ansiosta homman pätevästi kaikkialla, missä lähellä on pistorasia – ja hellivät samoin kuin kaikki IR-lämmittimet välittömästi miellyttävällä lämmöllä. Ne seisovat tukevasti omilla jaloillaan tai suurella jalustallaan täysin ilman porausta ja proppausta – ja ne voidaan ottaa kaikkialle mukaan toisin kuin kiinteästi asennetut seinälämmittimet.

Näin reilun joustavuuden edut ovat ilmeisiä: Siirrettävät infrapunalämmittimet voidaan sijoittaa tarkasti lähelle pöytiä ja tuoleja, kun tarvitaan mukavaa lisälämpöä. Lisäksi ne lämmittävät myös pöydän alapuolta, mihin seinälämmittimet eivät usein yllä. Kun haluat helposti siirrettävää lisälämmönlähdettä, IRS-E-sarjan siirrettävä infrapunalämmitin on paras vaihtoehto.

IRD-sarjan valaisemattomat lämmittimet

IRD-sarjan valaisemattomat lämmittimet edustavat sekä teknisesti että designin suhteen infrapunalämmitinteknologian huipentumaa. Ne toimivat tuottamatta lainkaan näkyvää valoa. Putken sijaan valaisemattomissa lämmittimissä alumiiniin istutettu jaloteräksinen lämmityskierukka. Säteilyenergiaa luovutetaan etenkin infrapunaspektrin keskipitkien ja pitkien aaltojen muodossa. Valaisemattomia lämmittimiä suositaan paikoissa, joissa tärkeintä on lämpö ja valon tuottamista halutaan välttää. Valaisemattomat lämmittimet eivät tarvitse huoltoa, koska valonlähdettä ei tarvitse vaihtaa.

Yksittäiset mallit – joista kukin on valmistettu eloksoidusta alumiinista – sopivat sekä ravintolakäyttöön että korkeatasoisiin yksityissovelluksiin. Laitteiden design vakuuttaa etenkin hillityllä, minimalistisella eleganssillaan. Pitkänomainen muoto on samalla yksinkertainen ja nerokas, koska se tekee lämmittimestä äärimmäisen neutraalin ja se voidaan kiinnittää huomaamattomasti mitä erilaisimpiin kattoihin ja seiniin. IRD-sarjan valaisemattomat lämmittimet sopivat ihanteellisesti tuulelta suojassa oleviin paikkoihin kuten terasseille, parvekkeille, ravintoloiden ulkoalueille sekä sisätiloihin kuten esimerkiksi uimahalleihin, telttoihin, talvipuutarhoihin ja vain satunnaisesti käytössä oleviin tiloihin.

Valitse ’oma’ infrapunalämmittimesi – Trotec-merkkilaatua

Trotecin merkkilaatu takaa arvon, turvallisuuden ja käytettävyyden. Tutustu saman tien laajaan IR-S- ja IR-sarjoista muodostuvaan infrapunalämmitinvalikoimaamme, IRS-E-sarjan siirreltäviin lämmittimiin sekä IRD-sarjan valaisemattomiin lämmittimiin ja hyödynnä ajankohtaiset tarjouksemme – nyt Trotec-kaupassa!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*