Käytännön tietopaketti Trotecilta – Vinkkejä huoneilman laadun parantamiseen 5/7

Tiesitkö, että homesienet muodostavat syöpää aiheuttavia myrkkyjä ja että ne on ja kauan sitten todettu vakavien allergioiden aiheuttajiksi? Kyseessä on siis kavala vihollinen, jonka olemassaoloa kodin tiloissa monet eivät osaa aavistaa. Home asettuu usein taloksi salaa ilman, että sitä voi heti huomata. Alkuvaiheessa se ei synnytä juurikaan tukkoista tuoksua. Lisäksi se piiloutuu mielellään kaappien taakse. Siksi ei-toivotun alivuokralaisen etsinnät aloitetaan usein vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäiset terveysongelmat ovat jo ilmenneet.

Kaikki huoneilman parantamiseen tähtäävät vinkit ovat lähes turhia, jos home on jo päässyt leviämään huomaamatta asuntoosi tai taloosi. Tutkimusten mukaan noin 17 prosenttia saksalaisista asuu homeen kuormittamassa asunnossa. Kun sitä hengitetään ilman mukana, seurauksena on nuhaa, bronkiittia, silmien punoitusta, väsymystä tai päänsärkyä. Klassisia oireita, jotka viittaavat homeeseen asuintilassa. Kerromme tässä käytännön tietopaketissa mieluusti, miten pistät sille ongelmatilanteessa energisesti kampoihin ja poistat sen lopullisesti. Erityisen huolellisesti tulisi tarkastaa …

·         Ikkuna-aukot

Kosteutta kertyy kylmimpiin paikkoihin. Siksi home viihtyy erityisen hyvin kunnostamattomien vanhojen rakennusten ikkuna-aukoissa ja yleensä huonosti eristettyjen ikkunoiden ympärillä.

  • Patterisyvennykset
    Ulkoseinä on niiden kohdalla ohuempi, joten se jäähtyy normaalia enemmän. Tämä ei ole ongelma niin kauan kuin patterit ovat lämpimät. Homehtumisen vaara uhkaa kuitenkin, jos lämmitys ei ole toimi jatkuvasti tai ei ollenkaan.
  • Kaikki tilan ja katon kulmat
    Ulkoseinät jäähtyvät talvella voimakkaasti, jolloin kosteutta voi tiivistyä vedeksi ja siitä seurata homeen muodostusta.
  • Huonekalujen taustat
    Ilman pitäisi kiertää vapaasti kaapin takana, jolloin se poistaa tiivistyvän kosteuden. Parasta on siirtää huonekalut 10 – 15 senttimetrin päähän seinästä.
  • Keittiö ja kylpyhuone
    Täällä tulisi tarkistaa etenkin silikonisaumat. Jos ne ovat yhteydessä jäähtyviin ulkoseiniin, niihin kehittyy erityisen usein hometta.

Näin häädät homeitiöt talosta

Jos olet jo löytänyt talosta tai asunnosta hometta, sinun tulisi ryhtyä toimiin viivyttelemättä: voit hävittää sen esimerkiksi spriillä tai isopropanolilla, jota voit hankkia apteekista tai kemikaliosta. Kumpikin alkoholipitoinen aine soveltuu tarkoitukseen hyvin, mutta ne ovat erittäin helposti syttyviä. Siksi sinun tulisi tuulettaa hyvin mieluiten jo käytön aikana ja sen jälkeen, kunnes alkoholi on haihtunut. Jos hometta esiintyy yli puolen neliön alueella, ympäristöviranomainen suosittelee Saksassa saneerauksen teettämistä ammattiyrityksellä.

Näin ehkäiset homeinvaasion parhaiten

Huolehdi mieluiten siitä, että sisäilman kosteus on aina ihanteellisella alueella välillä 40 – 60 %. Tämän lisäksi sinun tulisi valvoa ilmankosteutta hygrometrilla, jotta voit todeta nopeasti ja luotettavasti, onko asunnossasi paikkoja, joissa ilmankosteus on liian korkea. Trotecin tarkoilla lämpö-kosteusmittareilla kuten malleilla BC06, BZ15M tai BZ20M saat tällöin selville ilmankosteuden lisäksi myös muita tärkeitä arvoja kuten sisälämpötilan.

Usein terveydelle vaarallinen homekasvusto ilmenee talossa tai asunnossa tapahtuneen kosteusvaurion vanavedessä. Erityisillä kosteudenmittauslaitteilla voit selvittää, kuinka kostunut seinä todella on. Trotecilla on tarjolla näitäkin mittalaitteita ammattitasoinen valikoima – löydät siitä juuri vaatimuksiasi parhaiten vastaavan: Yksinkertaisista kosteusmittareista, esimerkiksi BM12 tai BM18, vaativiin mittalaitteisiin asti – vaikkapa malli BM22, BM31 tai BM40. Tilanteisiin, joissa esimerkiksi seinän pintaa ei haluta rikkoa, Trotec tarjoaa mittalaitteita kuten BM31:n, joka toimii dielektrisen periaatteen mukaisesti.

Jos ilmankosteusarvo on tiloissasi jatkuvasti suurempi kuin 60 % tai jos havaitset seinän kostuneen kunnolla, kuivaamiseen tulisi käyttää ammattitason ilmankuivainta. Myös tässä asiassa Trotec on merkkilaatulaitteillaan vahva kumppani rinnallasi: TTK-sarjan ilmankuivaimilla pidät kotisi ilmankosteuden ihanteellisena ja hyvinvointi-ilmaston terveellisenä läpi vuoden.

Valitse paras – TTK-sarjan HomeComfort-ilmankuivaimet Trotecilta

TTK-mukavuusilmankuivaimillaan Trotec tarjoaa sopivan mallin lähes jokaiseen käyttötarkoitukseen. Niiden innovatiivisen teknologian kuten esimerkiksi hygrostaattiohjatun kuivausautomatiikan ansiosta nämä laitteet pitävät tilat tehokkaasti kuivina. Kaikkia TTK-laitteita voi käyttää niiden liikuteltavuuden ja kompaktin rakenteen ansiosta aina joustavasti. Ne vakuuttavat lisäksi lukuisilla mukavilla varusteluominaisuuksillaan.

Parempi sisäilma – Trotecin innovatiivisten ratkaisujen ansiosta

Tutustu kattavasti kaikkiin etuihin, joita TTK-sarjan ilmankuivaimilla saavutettavasta ilmanlaadun hallinnasta sinulle koituu. Ja hyödy myös ajankohtaisesta tarjoushinnastamme: Saat esimerkiksi kosteudenmittauslaitteen BM31 normaalihinnan 98,94 € sijaan tarjoushintaan 59,94 €, sis. alv. – nyt Trotec-kaupassa!

Käytännön tietopaketti Trotecilta: ”Vinkkejä huoneilman laadun parantamiseen”

1/7 Anna porttikielto viruksille, allergeeneille ja hienopölylle

2/7 Näin tuuletat tilasi oikein ja energiaa säästäen

3/7 Näin vältät kuivan huoneilman ja pienennät koronainfektion riskejä

4/7 Näin ehkäiset huoneilman liiallisen kosteuden

5/7 Keinoja ehkäistä terveydelle haitallisen homeen muodostuminen

6/7 Näin poistat epämiellyttävät hajut huoneilmasta

7/7 Näin parannat hyvinvointiasi huonekasvien avulla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*