Näin suojaudut allergiaa aiheuttavilta aineilta, kun remontoit

Kun teet pienen tai suuren remontin, olemme vahvana tukenasi. Tuemme projektejasi kaikin voimin monilla hyvillä vihjeillä ja osaamisella, ennen kaikkia kuitenkin Trotecin merkkilaatuisilla, käytännön tarpeisiin optimoiduilla PowerTooleilla. Haluamme heti aluksi huomauttaa remontoitaessa vapautuvien allergisoivien aineiden aliarvioiduista vaarasta. Vihjeillämme suojaudut epätoivotuilta seurauksilta – ja remontti onnistuu heti alusta.

Monet aineet paitsi aiheuttavat allergioita, ovat myös terveydelle haitallisia, joten sekä allergikkojen että kotinikkareiden yleensä on suojauduttava remontoidessaan. Hanki siksi alla lueteltuja suojamateriaaleja ja ratkaisuja ennen vasaraan tarttumista. Erittäin tärkeää: Homeisten ja asbestia sisältävien kohteiden kunnostamiseen liittyy kaikkea erityisistä terveysriskeistä ennakoimattomaan syöpävaaraan. Käytä siksi vain asiantuntijaa home- ja asbestisaneerauksiin.

Vinkki 1: Tarvittavat esivalmistelut

Usein remontoidaan vain yksi huone ja muissa asutaan edelleen. Estä pölyn pääsy näihin huoneisiin. Ripusta esimerkiksi kosteita lakanoita oviaukkoihin tai sulje aukko muovikalvolla ja jätä vain kapea kulkuaukko. Sulje oven raot peitoilla. Kiinnitä makuuhuoneen oveen toinen muovikalvo, joka estää vapautuvien aineiden pääsyn.

Vinkki 2: Tarvittavat hankinnat

Jos tilan kunnostaminen vaati paljon työtä, jolloin vapautuu runsaasti pölyä ja muuta, harkitse Trotec AirGo ®-sarjan ilmanpuhdistimen käyttöä. Se suojaa luonnollisesti vielä enemmän, jos vapautuvat aineet aiheuttavat allergisen reaktion. Suosittelemme esimerkiksi ilmanpuhdistinta AirgoClean® 250 E enintään 88 m²/220 m³ kokoisiin tiloihin. Hankinnan edut: Ilmanpuhdistin AirgoClean® 250 E  valvoo ja puhdistaa ilmaa täysin automaattisesti – ja sopii remontin päätyttyä ihanteellisesti kotiin tai toimistoon.

Se suojaa sinut ja ympäristösi HEPA-suodatetulla puhtaalla ilmalla, joka on 99,97 %:sesti vapaa aerosoleista ja haitallisista aineista. Täysin automaattisesti moderneimmilla ilmanlaatuantureilla. AirgoClean® 250 E:n ”ilmanlaatusensorit” mittaavat jatkuvasti ilman laatua ja hienopölykuormitusta ja puhdistavat ilman säätämällä tehoa älykkäästi.

Vinkki 3: Vanhojen tapettien poistaminen

Vanhojen tapettien ja lattianpäällysteiden poistaminen on aivan erityisesti haitallista allergikoille. Haitallisia aineita päätyy hengitysilmaan ja iholle. Pehmitä siksi tapetit perusteellisesti vedellä ennen poistamista, jotta voit vetää ne helpommin irti seinistä ja hengitysilmaan päätyy vähemmän pölyä. Tapettien homeitiöt eivät näy paljain silmin, joten allergikkojen on ehdottoman tärkeää käyttää näissä töissä suu-nenämaskia, joka 99,5 % suodatusteho suojaa näiltä aineilta. Kosketusallergiasta kärsivien kannattaa käyttää suojahaalaria, jotta pöly ei pääse laskeutumaan iholle.

Vinkki 4: Vanhojen maalien poistaminen

Oikeastaan harmittomana pidettyä dispersiomaaliakin poistettaessa suosittelemme käyttämään suodattavaa maskia. Dispersiomaaleihin sekoitetaan usein säilöntäaineeksi isotiatsolinonia, jota ei myöskään pidä hengittää. Jos haluat poistaa maalia huonekaluista hiomalla, tee se ulkona. Sisätilojen puumateriaaleista maaleja voi poistaa esimerkiksi kaapimella, mutta ilman pölykuormitus ei kasva liian suureksi. Käytä tällöinkin hengityksensuojainta. Jos aiot poistaa puusta maalinpoistoaineella, sinun on käytettävä suojalaseja, suojavaatteita ja käsineitä, sillä maalinpoistoaine voi syövyttää silmiä ja ihoa.

Vinkki 5: Vanhojen lattianpäällysteiden poistaminen

Suojavaatetus ja suojanaamari ovat tärkeitä myös, kun poistat vanhoja lattianpäällysteitä. Pölyn päätyminen hengitysilmaan estyy, kun imuroit matot ja kostutat ennen irti repimistä. Allergikkojen tulee poistaa myös kaikki liiman jäämät lattiasta. Poista irrotetut tapetit, maalin, liiman ja mattojen jäämät ehti tiloista, sillä muuten ne vapauttavat ympäristön ilmaan lisää allergisoivia aineita. Kun hiot lattian, käytä ehdottomasti hiomakonetta, jossa on pölypussi.

Vinkki 6: Oikeiden maalien, tapettien ja lattianpäällysteiden valinta

Varsinkin allergikkojen on kiinnitettävä erityistä huomiota aineiden terveysvaikutuksiin, kun uusia maaleja, tapetteja lattianpäällysteitä valitaan käyttöön. Niissä ei tule olla esimerkiksi liuottimia tai hartseja. Pitkälti luonnolliset tai ekologisesti vaarattomat maalit ja materiaalitkin saattavat sisältää allergioita mahdollisesti aiheuttavia tai voimistavia aineita. Ympäristötunnuksella ”Sininen enkeli” merkityt tuotteet ovat yleensä terveydelle ystävällisempiä. Maaleja ja tapetteja valitessasi voit luottaa myös saksalaiseen TÜV-sinettiin ”Sopii allergisille”.

Kuitutapetit tai yksinkertaiset paperitapetit sopivat allergikoille paremmin kuin muoveja tai säilöntäaineita sisältävät tapetit. Kun tapetit on kiinnitetty tai seinät on maalattu, lämmitä huone kunnolla, jotta tapetit ja maalit kuivuvat kokonaan. Tuuleta sitten huone hyvin, jotta kemikaalit ja hajut voivat haihtua.

Allergikkojen on harkittava huolellisesti myös sopivan lattianpäällysteen valintaa. Sileitä, pyyhittäviä lattianpäällysteitä voidaan suositella huonepölyallergiasta kärsiville vain, kun ne pyyhitään kostealla vähintään kahden päivän välein. Mattoja suosivien allergikkojen on varmistettava ennen ostoa, että mattoja ei ole käsitelty koitorjunta-aineella tai muilla terveydelle haitallisilla aineilla.

Vinkki 7: Uusien kalusteiden oikea valinta

Kun hankit uusia kalusteita, kiinnitä huomio siihen, että niiden lastulevyissä ei ole terveydelle haitallisia aineita, esimerkiksi formaldehydiä. Tunnistat haistelemalla formaldehydin pistävän hajun. Silloin ei kannata ostaa, sillä kemikaali paitsi ärsyttää hengitysteitä, on myös syöpää aiheuttava.

Lisävinkki:  Tutustu AirgoClean®-sarjan ilmanpuhdistimiin

Jos haluat remontoida asunnon allergiasta huolimatta itse tai haluat pelata varman päälle, käytä tehokasta ilmanpuhdistinta. AirgoClean®-sarjan modernit ilmanpuhdistimet poistavat työ-, asuin- ja maahuoneiden ilmasta tehokkaasti ja täysin automaattisesti haitallisen pölyseoksen, joka koostuu remontti- ja huonepölystä, siitepölystä, allergeeneista ja eläinten karvoista.

Tutustu perusteellisesti etuihin, joita AirgoClean®-sarjan ilmanpuhdistimemme sinulle tarjoavat: AirgoClean® 10 E, AirgoClean® 11 E, AirgoClean® 15 E, AirgoClean® 100 E, AirgoClean® 110 E, AirgoClean® 150 E, AirgoClean® 170 E, AirgoClean® 200 E, AirgoClean® 250 E, AirgoClean® 350 E ja AirgoClean® One – nyt Trotec-kaupassa!

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi numerossa +49 2452 962 400.

 Remonttivinkkejä – kerromme lähiaikoina seuraavista aiheista:

1/9 Remontointi: Suojautuminen allergiaa aiheuttavilta aineita
2/9 Remontointi: Enemmän valoa remontointiin
3/9 Remontointi: Täydellinen pistorasioiden asennus
4/9 Remontointi: Poraaminen, iskuporaaminen ja talttaaminen väsymättä
5/9 Remontointi: Jyrsi, sahaa, leikkaa, raspaa ja hio vain yhdellä laitteella
6/9 Remontointi: Pisto-, puukko- ja käsipyörösahat Trotecilta
7/9 Remontointi: Mikä hiomalaite mihin käyttötarkoituksiin
8/9 Remontointi: Vinkkejä täydelliseen julkisivumaalaukseen
9/9 Remontointi: Rakennus- ja korjaustyöt nopeasti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*