Ulkosivuremontti – Trotecin sarja 3/4

tro_blog_Renovierung_Teil3_banner

Tänään käsittelemme rakennusten ulkosivujen maalaamista. Sisäseinien maalaaminen käy aloittelijaltakin, mutta rapattujen ulkoseinien maalaus onkin jo vaativampi juttu. Kerromme blogissamme mitä esivalmisteluja tulee tehdä ja kuinka kauan rappauksen on kuivuttava ennen kuin maalaushommat saa aloittaa.

Oleellista on maalata ulkoseinät oikeaan vuodenaikaan. Talvella on liian kylmä maalin kuivua, ja keskikesällä saattaa olla niin kuuma, että maali kuivuu liian nopeasti. Tärkeintä on ennen maalausurakan aloittamista kuitenkin tarkistaa perustus. Kokonaisen ulkosivun maalaaminen on kallis ja aikaa vievä urakka ja pohjatyö on tärkeää, jotteivät vanhat vauriot tule uuden maalikerroksen alta esiin. Seuraavat vaiheet on hyviksi todettu:

Silmämääräinen tarkastus

Tarkastele seiniä. Näkyykö niissä värimuutoksia, halkeilevaa väriä, likakerrosta tai peräti sammalta? Kasvien jäänteet puhdistuvat helposti vedellä ja harjalla, mutta muuhun likaan kannattaa käyttää painepesuria. Tärkeintä on pesun jälkeen antaa seinien kuivua kunnolla ennen kuin maalaus aloitetaan. Tämä kestää aikansa, sillä vesi tunkeutuu rappauksen syviin huokosiin.

Silmämääräisesti on vaikea arvioida, onko seinä varmasti kuivunut. Tähän tarkoitukseen soveltuu erinomaisesti Trotecin kosteusilmaisin BM31. Laite paikantaa nopeasti kosteuden levinnäisyyden seinissä, lattiassa tai katossa.

Pyyhkäisytarkastus

Pyyhkäise pohjustusta kädelläsi. Jos kämmenelläsi on sen jälkeen valkoista ainetta, on se merkki siitä, että seinässä on käytetty kalkkiväriä. Mikäli haluat käyttää uudempaa maaliainesta kuten dispersioväriä, tulee kalkkiväri ensin poistaa.

Raapaisutesti

Raaputa rappausta reippaasti ruuvimeisselillä. Mikäli rappaus on hauras tai murentuva, tulee nämä kohdat tulee poistaa ja rapata uudestaan. Tämä koskee myös vanhaa irtoilevaa pinnoitetta: mikäli se irtoaa raaputettaessa palasina, se tulee poistaa kokonaan korkeapaine- ja hiomakoneella. Pienet halkeamat voi paikata akryylilla tai korjauslaastilla.

Koputustesti

Koputtele vasaralla rappauksen päälle asetettua puupalaa. Jos rappaus murenee sen alta, tai rappauksen alta paljastuu ilmarakoja, täytyy nämä kohdat avata, puhdistaa ja täytää taas laastilla. Jos kyseessä on laaja alue, tulee käyttää alkuperäistä rappausainesta. On tärkeää muistaa, että tuoreen rappauksen tulee saada kuivua 4-6 viikkoa, ennen kuin sen päälle voi maalata. Synteettinen hartsilaasti sekä dispersiolaasti tarvitsevat vähintään viikon kuivuakseen kunnolla.

Kosteusilmaisimella BM31 voi myös tarkistaa rappauksen kuivumisen. Laite mittaa dielektrisesti, eli materiaalia rikkomatta. Seinään ei siis tarvitse työntää antureita tai elektrodeja.

Imutesti

Pyyhi seinää märällä sienellä. Tummumisasteesta näet, hylkiikö seinä vettä vai imeytyykö vesi sisään. Jos se imeytyy suoraan seinään, tulee suorittaa pohjustus, muuten maalipinta ei tartu kunnolla.

Muut esivalmistelut – suojaus ja pohjustus

Kun rappaus on tarkastettu ja korjattu, aloitetaan ikkunoiden ja ovien suojaus kalvoilla. Pohjamaali ohennetaan vedellä 10 – 15 %:ksi.

Julkisivun maalaus

Kun maalaat ensin reunat pienemmällä pensselillä, tee se vaiheittain niin, ettei väri ehdi kuivua ennen kuin tartut suureen värirullaan. Näin vältät epätasaisen väripinnan.

Jotta väri levittäytyisi mahdollisimman tasaisesti, kannattaa maalata ristivedoin: vasemmalta oikealla ja takaisin, alanurkasta ylänurkkaan ja takaisin.

Kosteusilmaisin BM31 on remppaajan kaveri

Heti käyttövalmis vakuuttaa nopealla mittauksellaan. Laite näyttää taustavalaistulla näytöllään reaaliaikaisen mittausarvon ja napin painalluksella myös minimi- ja maksimiarvon. Tilaa jo tänään Trotecin verkkokaupasta kosteusilmaisin BM31 tarjoushintaan 64,95 € (ovh 98,94 €)!

Sarjamme viimeinen osa käsittelee sähköasennuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*