Tunnista homevaara omassa kodissasi – lämpö-kosteusmittarilla

lämpö-kosteusmittari

Kylmien seinäpintojen – esimerkiksi viileiden tai lämmittämättömien huoneiden – homehtumisen vaara on suurempi erityisesti kylmänä vuodenaikana. Oikean lämmityksen ja tuuletuksen lisäksi kannattaa myös tarkastaa huoneilman tiedot – lämpötila ja ilmankosteus – yksinkertaisella mittalaitteella, kuten lämpö-kosteusmittarilla. Liian suurta ilmankosteutta voidaan torjua tehokkaasti tuulettamalla – ja siten välttää terveydelle haitallinen homeen muodostus jo alkuvaiheessa,

Asiantuntijoiden mukaan asunnon ilmankosteuden pitäisi olla vain 40 – 60 prosenttia. Bundesverband Schimmelpilzsanierung (Saksan homesienisaneeraajien liitto) suosittelee jopa pitäytymään alle 50 prosentin ilmankosteudessa talvella, kun ulkoilma on kylmää. Tavoite on 40 prosenttia, jotta talvisen ongelman mustan homeen saa torjuttua heti kättelyssä. Ilmankosteuden tarkkaa mittausta varten tarvitaan kuitenkin mittalaite, esimerkiksi kosteusmittari.

Mitä hyvältä kosteusmittarilta vaaditaan?

Bundesverband Schimmelpilzsanierung testasi vähän sitten digitaalisia ja analogisia kosteusmittareita. Asiantuntijat totesivat, että kaikki digitaaliset laitteet mittaavat ja näyttävät huoneilman arvot vähintään riittävästi, muutamat jopa erittäin tarkasti, joten niitä voidaan suositella epäröimättä kuluttajille. Lähes hinnasta riippumatta. Toisin on analogisten kosteusmittarien kanssa. Analogisten laitteiden poikkeamat olivat huomattavia – laitteiden erot olivat 10,4-17,6 % suhteellista kosteutta. Testaajien loppupäätelmä: Alemman hintaluokan analogiset laitteet ovat osittain epätarkkoja ja vaativat säännöllisen kalibroinnin – jos niitä voidaan yleensä kalibroida.

Mitä tämä merkitsee, kun kosteusmittaria käytetään kotona?

Homeelle riittää jatkuvaan kasvuun suuri yli 80 prosentin ilmankosteus – arvo johtaa helposti kosteuden tiivistymiseen seinille, kun ikkunat ovat talvella kiinni. Kun huoneen ilmankosteus on 80 prosenttia, 10 – 17 prosentin heitot ovat huomattavia. Sinunkin kannattaa oman turvallisuutesi vuoksi valita digitaalinen mittalaite – esimerkiksi Trotecilta. Vielä yksi vihje: Rakennusalan asiantuntijat sanovat, että kun keskellä huonetta on 24 astetta ja suhteellinen ilmankosteus on 60 prosenttia, lämpötila on huoneen kylmien ulkoseinien lähellä vain noin 20 astetta, ja ilma on lisäksi kosteampaa.

Neljä suositusta Trotecilta

Ota itse selvää huoneiden suhteellisesta ilmankosteudesta. Se onnistuu helposti Trotecin lämpö-kosteusmittarilla. Meillä on tarjolla monipuolinen valikoita näitäkin mittalaitteita – esimerkiksi lämpö-kosteusmittari BC06, BC21, BZ05 sekä CO2-ilmanlaatunäyttö BZ25. Jokainen näistä laitteista mittaa tarkasti omaan hyvinvointi-ilmastoosi vaikuttavat tekijät – ilman lämpötilan ja kosteuden. Laite osaa muutakin…

  • Lämpö-kosteusmittari BC06: BC06:ssa yhdistyvät helppo käyttö yhdellä kädellä ja tarkka mittaustekniikka – se mittaa muutamassa sekunnissa tarkasti ympäristön ilman lämpötilan ja suhteellisen kosteuden asunnoissa, toimistoissa ja varastoissa, laboratorioissa, maatiloilla ja kukka-alalla.
  • Lämpö-kosteusmittari BC21: BC21 sisältää laadukkaat anturit ja lukuisia mittaustoimintoja, joten se on ihanteellinen mittalaite kotiin, harrastetiloihin tai korjaamoihin. Yksi laite riittää monien erilaisten tietojen kuten suhteellisen ilmankosteuden tai lämpötilan mittaamiseen.
  • Huonelämpö-kosteusmittari BZ05: BZ05 vaikuttaa ensi näkemältä modernilta herätyskellolta. Se on sitäkin. Pieni laite sisältää paljon muutakin kuin päiväyksen ja kellonajan näytön sekä herätystoiminnon: Se mittaa jatkuvasti lämpötilaa ja ilmankosteutta – kätevää, varsinkin sääherkille.
  • CO2-ilmanlaatunäyttö BZ25: CO2-ilmanlaatunäyttö BZ25 mittaa huoneen lämpötilan ja suhteellisen ilmankosteuden, ja näyttä sekä CO2-arvon selkeässä näytössä. Se mittaa huoneilman CO2-pitoisuuden 2 sekunnin välein. Ilmaisin helpottaa tilanteen arviointia – onko arvo jo kriittinen? Silloin: Avaa ikkuna ja tuuleta!

Lämpö-kosteusmittarit Trotecilta – tunnistavat homevaaran

Tilaa jo tänään ajankohtaiseen tarjoushintaamme

sis. alv. – nyt Trotec-kaupasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lähettämällä hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.


*